Kahvila kuhisi iltapäivän keskustelujen hiljaista sorinaa. Espresskone suhisi, ilmassa leijui paahdettujen papujen kitkerä ja lähellä olevan leivonnaislaatikon hento vaniljan tuoksu. Jaakko, nuori, komea ja urheilullinen 21-vuotias opiskelija istui tuolille. Hänen lyhyet ruskeat hiuksensa olivat hieman kosteat tihkusateesta. Häntä vastapäätä istui valmiiksi Kaisa, 48 vuotias yritysjohtaja. Hänen kurvikas vartalonsa oli kietoutunut tyylikkääseen mustaan puseroon, joka myötäili hänen rintojensa muotoa hieman turhankin tarkasti. Hänen nänniensä ääriviivat näkyivät paidasta läpi ja pitkät tummat hiukset laskeutuivat toiselle olkapäälle kuin muste. Hänen terävät ja käskevät silmänsä katsoivat Jaakkoa silmiin. Molemmat istuivat hetken hiljaa.
Kaisa sekoitti latteaan hitaasti, lusikka kilisi hennosti posliinia vasten. Hän nojautui lähemmäs vienosti hymyillen. ”Haluan kaiken kontrollin”, Kaisa sanoi matalalla ja samettisen pehmeällä äänellään. Ääni oli täynnä odotusta ja nälkää. ”Sinä alistut ja teet mitä minä käsken. Polvistut eteeni, annat minun sitoa sinut. Kiusoittelen sinua, kunnes anelet. Onko selvä? Haluan tuntea kullisi sykkivän kädessäni, kun sinä antaudut tahdolleni. Sinä täytät minun haluni.”
Jaakon posket punoittivat, hermostunut energia kiemurteli hänen vatsassaan, kun hän näki mielessään jo kuvia Kaisasta toteuttamassa tahtoaan. Jaakkoa jännitti, mutta maksamattomien vuokrien epätoivoinen paino oli synkkänä hänen mielessään. Toteuttamalla Kaisan fantasian, Jaakko pystyisi jatkamaan opiskelujaan paremmin. Kaisa liu’utti taitetun 100€ setelin pöydän yli. ”Tässä ensimmäinen ja loput saat, kunhan olet kiltti poika ja tottelet minua.”
Jaakko nosti katseensa setelistä Kaisaan. Häntä jännitti, mutta hän oli myös utelias kokemaan kaiken tämän. ”Olen mukana”, Jaakko totesi hieman ääni väristen.
Kaisa hymyili näyttävästi. Hänen kasvoillaan oli ilme, joka saalistajalla on, kun se tietää varmasti saavansa saalistettavan kiinni. Kylmiä väreitä säkenöi Jaakon selkäpiitä pitkin. Kaisa kurkotti pöydän yli ja pyyhkäisi yhdellä sormenpäällään Jaakon kädenselkää. ”Hyvä”, Kaisa kuiskasi.
”Sitten tehdään selväksi rajat. Sinun on alistuttava täysin – ei turvasanoja. Sidon sinut miten haluan ja silitän tuota nuorta kulliasi, kunnes se vuotaa. Voit koskettaa minua vain, jos sen sallin. Lisäksi sinä tulet vain minun käskystäni. Ei siemensyöksyä ennen kuin minä sanon.”
Jaakon hengitys salpaantui. Kaisa jatkoi: ”Ja jos olet todella hyvä, saatan antaa sinun maistaa pilluani.” Kaisan kurvikas vartalo painautui pöydän yli aivan Jaakon lähelle, pitkät tummat hiukset jo hipaisivat hänen ihoaan. Nainen oli nälkäinen.
Jaakko otti pöydältä 100€ setelin ja laittoi sen taskuunsa. ”Hyvä. Nyt, maistiainen siitä, mitä on tulossa”, Kaisa totesi ja ojensi kätensä pöytäliinan alle suoraan kohti Jaakon farkkujen haaroväliä, jossa Jaakon nuori voimakas kulli oli alkanut jo jännityksestä pullistumaan kangasta vasten. Kaisa antoi farkkujen läpi kullille painetta, joka sai Jaakon peniksen nykimään Kaisan kämmentä vasten. Jaakko meinasi jo voihkaista, mutta Kaisa katsoi häntä määräävästi silmiin. Sen sijaan Jaakon poskille nousi puna, joka sai Kaisan yhä määrätietoisemmaksi.
Kaisa päästi paineen ja nojasi taaksepäin. ”Seuraa minua. Asun aivan tässä yläkerrassa.” hän totesi.
Kaisan kaupunkikodin suojissa
Kaisa ja Jaakko saapuivat nopeasti Kaisan kaupunkikotiin. Ylimmän kerroksen näyttävään kolmioon, joka oli pullollaan pohjoismaista designia. He eivät kuitenkaan ehtineet vielä eteisestä edemmäs, kun Kaisan kädet liikkuivat harkitusti vetäen miehen hupparin ylös ja farkut alas paljastaen miehen hoikan, urheilullisen vartalon. Kaisa painoi Jaakon eteisen seinää vasten ja hänen sormensa seurasivat miehen vatsan harjanteita alaspäin kohti ja kietoituivat kovettuvan peniksen ympärille. Kaisa otti kullista tukevan otteen oikealla kädellään, katsoi Jaakkoa suoraan silmiin ja vei samalla vasemman kätensä tämän kiveksille. Kaksi kovaa puristusta sai Jaakon säpsähtämään. ”Mmm, reagoiva”, Kaisa kehräsi Jaakon korvaan. Hänen hengityksensä lämmin puhallus tuntui Jaakosta miellyttävältä, jopa hieman turvalliselta, vaikka hän tiesi, ettei Kaisa päästäisi häntä helpolla. Samalla Jaakon pulssi kiihtyi. Haavoittuvuuden ja jännityksen sekoitus kiemurteli hänen vatsassaan.
Kaisan ote Jaakon kullista kiristyi. Hänen peukalonsa pyöri terskan pään ympärillä tahallisella jopa epämiellyttävällä paineella, joka lähetti terävän tärinän Jaakon läpi. Kaisan lantio puski kuin tahattomasti Jaakon kämmentä vasten, kun molemmat katsoivat miten Jaakon jäykästä kullista nousi esiin pieni siemennestepisara.
Kaisan muodokas vartalo jännittyi, kun hänen jokainen hermonsa hehkui innostuksen ja raa’an halun sekoituksesta. Jaakon hengitys muuttui katkonaiseksi ja kivekset kiristyivät, kun Kaisa jatkoi varren puristamista.
Kaisa veti kätensi pois Jaakon haarovälistä ja otti häntä kädestä kiinni vetääkseen tämän puisen ja punaisen sävyin kalustettuun makuuhuoneeseensa. Kaisa ohjasi Jaakon sängyn jalkopäähän ja painoi tätä olkapäistä pakottaen Jaakon polvistumaan viilelälle lattialle. Kaisan samettinen ääni käski: ”Olet minun tottelevainen leluni, Jaakko – ei mitään muuta kuin nuori kulli, jota voin käyttää. Riisu loput vaatteesi ja laita kätesi selkäsi taakse kunnes toisin käsken.” Hänen sormensa pujottelivat Jaakon lyhyisiin ruskeisiin hiuksiin vetäen Jaakon kasvot reisiensä väliin samalla kun hän nosti hamettaan ylös paljastaen kosteat pitsialushousunsa. Ne olivat kuin venytettynä hänen täyteläisen pillunsa päälle.
Jaakon pulssi jyskytti kovempaa, puna levisi hänen rintaansa ja alas äärimmilleen kiristyneeseen erektioon, joka nytkähti näkyvästi ilmassa, kun hänen päänsä painautui Kaisan märkiä alushousuja vasten. ”Näytä miten innokas olet ja suutele minua näiden pikkuhousujen läpi, luelini! Näytä minulle, kuinka innokas olet ansaitsemaan jokaisen euron.” Naisen kiihottumisen tuoksu täytti tilan, kun Jaakko painoi suunsa läpimärkään kankaaseen. Jaakon kieli seurasi Kaisan turvonneiden häpyhuulten ääriviivoja, kunnes pitsi tarttui märkänä hänen ihoonsa. Jaakon kielen vedot nopeutuivat, pyörien kevyesti jokaisella ylöspäin suuntautuvalla vedolla. Kaisa painoi kädellään Jaakon päätä yhä lujemmin pilluaan vasten hänen lantionsa heiluessa hyväksyvästi Jaakon kielen tahdissa.
Kaisan reidet vapisivat, kun Jaakko työskenteli kiihkeästi märkää pitsiä vasten. Kaisalta pääsi kevyt voihkaisu, joka innosti Jaakkoa jatkamaan. Kaisa kuitenkin veti miehen pään taaksepäin nykäisemällä terävästi tämän hiuksia. Kaisan silmät loistivat käskystä, kun tuijotti niillä Jaakkoa. ”Nouse seisomaan ja käänny ympäri – kädet selän taakse”, Kaisa käski.
Jaakko nousi horjuville jaloilleen, hänen peniksensä jyskytti kivikovana. Kaisa kaivoi laukustaan pehmeän mustan köyden ja kietoi sen tiukasti miehen ranteiden ympärille sitoen ne yhteen harjoitellulla tehokkuudella. Kaisa ohjasi Jaakon nojaamaan puolittain sänkyä vasten. Satiinilakanoiden pehmeys painautui miehen rintaa vasten, kun Kaisa kaivoi taas laukkuaan. Hän otti esiin ohuen hopeisen vibraattorin ja pullon liukuvoidetta. ”Et tule ennen kuin minä käsken”, hän mumisi liukastellen lelua. Kaisa hyväili Jaakon nuoria kiinteitä pakaroita, raotti niitä kevyesti erilleen ja painoi hopeisen vibraattorin miehen anusta vasten. ”Tämä nuori perse ja penis kuuluvat minulle tänä iltana.” Vibraattori liukui Jaakon sisään hitaasti ja harkitusti, sen hurina alkoi matalana ja tasaisena, kun nainen tunki sitä yhä syvemmälle kohti Jaakon eturauhasta. Kaisa tiesti tarkkaan mitä teki ja se lähetti kipinöitä miehen selkärankaa pitkin.
Jaakon hengitys salpautui kuiskaukseksi, miehen sidotut kädet taipuivat turhaan, kun Kaisa kietoi toisen kätensä tiukasti miehen kullin ympärille, hyväillen sitä pitkin kiireettömin vedoin. Kaisa tiukensi otettaan juuri kullin pään alapuolelta joka kerta, kun miehen lantio nykäisi eteenpäin, estäen otettaan irtoamasta.
”Katso itseäsi, pikku lutka, sinä valut jo nyt kädelleni”, Kaisa kuiskasi ja irotti vibraattorista otteensa lyödäkseen Jaakkoa terävästi pakaralle. Se sai miehen kivekset supistumaan tuskallisesti. Kaisa painoi vibraattorin päästä nappulaa ja se alkoi surista vahvemmin. Jaakon vartalo kiemurteli tuntemuksesta, mutta Kaisa kiristi otettaan miehen kullista. Jaakon reidet tärisivät ja mieli muuttui sumeaksi. Hiki lipesi hänen iholleen sekoittuen Kaisan tuoksuun, joka oli yhä raskaana ilmassa. Ikuisuudelta tuntuvan tuskan jälkeen Kaisa otti vibraattorin pois hitaalla, mutta käskevällä otteella. Hän avasi siteet.
”Katso minua”, Kaisa komensi nälkäisellä äänellä ja avasi paitansa paljastaen täyteläiset rintansa. Jaakko kääntyi katkonaisesti voihkien, silmät lasittuneina ja epätoivoisina, penis rajusti sykkien. ”Tule päälleni, peitä rintani spermaasi!” Kaisa käski vahvasti ja polvistui Jaakon eteen ottaen taas vahvan puristusotteen miehen kivikovasta kyrvästä. Kaisan nopeat vedot edestakaisin saivat Jaakon intoutumaan raakaan huutoon samalla kun paksut spermanauhat purkautuivat Kaisan muodokkaille rinnoille kuumina väreilevinä pulsseina. Jaakko tunsi sanoinkuvaamatonta helpotusta, vaikka tiesi, että ilta oli vasta alkamassa. Kestäisi vielä pitkään ennen kuin hän olisi ansainnut koko sovitun summan itselleen.





